lauantai 3. tammikuuta 2009

Perunasäkkejä ja ketsuppipulloja

Ennen vuodenvaihdetta (27.12.) toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen kirjoitti kolumnissaan "Perunasäkit pois verkkokeskustelusta" Helsingin Sanomissa Internetin keskustelupalstoilla käytävän keskustelun luonteesta ja nimettömänä esiintymisen vaikutuksista. Vaikka kolumnissa ei varsinaisesti päädytty vaatimaan, kuten taannoin Julkisen sanan neuvoston edusmies teki, anonyymin verkkokeskustelun rajoittamista, Heikkinen oli kuitenkin selkeästi kriittinen nimetöntä kirjoittelua kohtaan.

Suorastaan herkullinen oli ainakin itselleni ja varmasti monille muillekin keskustelupalstoja seuranneelle Heikkisen kuvaus reaalimaailmaan siirretystä nettikeskustelusta: muutama ihminen kokoontuu perunasäkit päässä torille solvaamaan toisiaan ja käymään eipäs-juupas-tasoista debattia. Ei voi kuin olla toimittajan kanssa samaa mieltä siitä, että moinen joukko päätyisi varsin nopeasti valkotakkisten huostaan.

Kolumni sai luonnollisestikin aikaan vilkkaan verkkokeskustelun, jopa sangen tasokkaan sellaisen, lukuunottamatta niitä muutamia pakollisia kommentteja, joiden mukaan Heikkisen kolumni oli tietenkin kavala eliitin salajuoni maahanmuuttokriittisten mielipiteiden tukahduttamiseksi. Anonymiteetin puolesta esitettiin siinä varsin painavia argumentteja: ehkä tärkeimpänä se, että osa ihmisistä haluaa vilpittömistä syistä osallistua keskusteluun, mutta ei halua, että heidän kirjoituksensa olisivat mahdollisesti pitkänkin ajan kuluttua työhönottajien, työkaverien yms. luettavissa. Tämähän ei ole ongelma torikeskustelussa, jossa esitettyjä mielipiteitä ei juuri ole tapana tallentaa.

Heikkinen oli mielestäni kuitenkin oikeassa laajemmassa mielessä kuin pelkkää nimettömyyttä koskien: nettikeskustelupalstoja, jopa niitä tasokkaimpiakin (kuten esimerkiksi Suomessa juuri hs.fi) täyttää uskomaton määrä täyttä roskaa, ja ihmisten käyttäytyminen toisiaan kohtaan on palstoilla todella ala-arvoista. Henkilö, joka esimerkiksi säännöllisesti vastaisi kadulla tietä kysyvälle "kato googlesta v*n noob" olisi todennäköisesti vakavassa vaarassa saada ennen pitkää turpiinsa. Ehkä vielä nimettömyyttä enemmän, näin uskon, nettikeskusteluissa vaikuttaakin reaalisen kohtaamisen puute: valokaapelin yli on paljon helpompaa sanoa mitä sattuu kuin jos keskustelukumppani seisoo nenän edessä.

Myös toinen ilmiö vaikuttanee asiaan. Pia Viitanen (siteeraan nyt muistinvaraisesti) lienee jossakin vaiheessa verrannut suomalaisia palautteenantajina ketsuppipulloon: ensin saa ravistaa ja puristaa eikä mitään tule ulos, kunnes lopulta lautaselle ja pöytäliinalle lörähtää puoli pullollista. Tämän olen usein havainnut todeksi paitsi politiikassa, myös aivan tavallisessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä: kriittisen palautteen antamista väistellään, kunnes kiukku kasvaa ylitsevuotavaksi, ja sitten annetaan tulla tuutin täydeltä - ja, mikä tärkeintä, tässä vaiheessa ei useinkaan enää ole juuri väliä sillä, miten palautteeseen reagoidaan, vaan se, että ylipäänsä "sainpas sanotuksi". Poliittiselle toimijalle, joka aidosti toivoo kansalaisten palautetta, tällaiset tilanteet ovat ikäviä, samoin kelle tahansa asiakaspalvelijalle, joka varmasti mieluummin ottaisi vastaan asiallisia kehittämisehdotuksia jo ennen tuota "Minun maljani on ylitsevuotavainen" -vaihetta.

Nettikeskusteluihin tämä tietenkin liittyy siten, että puheenvuoroja lukiessa tulee useinkin tunne, että kirjoittaja ei aidosti tavoittelekaan myötämielisyyttä esittelemälleen kannalle: hän vain haluaa "päästä sanomaan", purkautumaan. Sama ilmiö näkyy tietenkin vielä enemmän sanomalehtien tekstiviestipalstoilla ja vastaavissa medioissa. On tietenkin hienoa, että ihmiset pääsevät näin keventämään mieltään, mutta mitään todellista vaikuttavuutta tällaisella henkisellä itsetyydytyksellä valitettavasti harvoin on.

Ihmisillä on luonnollisesti lain rajoissa oikeus kirjoittaa mitä haluavat, enkä ihan ensi hätään lähtisi anonymiteettiäkään rajoittamaan. On kuitenkin sääli, jos niin loistavan demokraattinen media kuin Internet taantuu roskatunkioksi sen sijaan, että se palvelisi yhteiskunnan kehittämistä. Kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan tarvitaan lisää, myös virtuaalitodellisuudessa.