Lautakunnan kokous 3.3.

Lautakunnan tiistainen kokous sujui melko yllätyksettömissä merkeissä. Tukkutorin vuoden 2008 voitiin todeta sujuneen varsin hyvin, vaikka vuokratulot olivatkin jonkin verran jääneet tavoitteesta eräiden rakennustöiden viivästymisen vuoksi. Hyvänä pidin myös sitä, että Tukkutori ja yksi sen asiakasyrityksistä olivat päässeet yhteisymmärrykseen järjestelystä, jossa yrityksen vuokrasopimusta alueella jatketaan ja samalla yritys sitoutuu toimitilojensa kunnostustöihin. Asia päätettiin palauttaa vielä valmisteluun eräiden sopimusteknisten seikkojen selvittämiseksi, mutta periaatetta voi varmasti pitää Tukkutorin kannalta hyvänä, ja asiaan toivottavasti päästään palaamaan pian, lopullisin päätöksin.

Rakentamispalvelu oli toiminut hiukan poikkeuksellisella tavalla valmistellessaan esitystä alkaneen vuoden toimintasuunnitelmasta ja tulosbudjetista. Kummankin osalta oli tehty lähinnä raaminluonteiset, tilapäiset paperit, joita molempia tullaan päivittämään myöhemmin tänä vuonna, kunhan uudenuutukaisen viraston strategiatyö on ensin saatu alta pois. Marssijärjestystä voi pitää hyvänä ja kannatettavana: strategia ensin, taktiikka sitten.

Hankintakeskuksen asioista vuoden 2008 tilinpäätöksessä olivat sekä menot että tulot jääneet talousarviosta kymmenyksen verran - syynä tähän oli se, että talousarviossa ei oltu huomioitu kaupungin sisäisten postipalveluiden siirtoa Itellan hoiviin: ei mitään dramaattista siis. Toiminnallisista tavoitteista oli toteutunut toinen, toista oli lykätty teknisistä syistä.

Hankintakeskuksen osalta asialistalla oli sitten myös tuo aiemmassa postissani mainitsemani jätesäkkivalitus. Esittelijän esitys lausunnoksi asiassa hyväksyttiin ilman suurempia intohimoja: itseäni olikin lähinnä etukäteen kiinnostanut se, miten tilanteeseen alunperin oli päädytty. Kokouksessa kävi asian tähänastista kulkua selviteltäessä, ilmi melko selvästi se, että nykyisillä hankintamäärillä ja nykyisellä hankintalainsäädännöllä virheitä vain kerta kaikkiaan joskus tapahtuu. Mitä tämä kertoo sitten hankintalainsäädännöstä, jää itse kunkin pohdittavaksi.

Lautakunnan esityslista 3.3.

Seuraava Helsingin teknisen palvelun lautakunnan kokous on tiistaina 3.3.. Esityslista koostuu lähinnä hallinnollisista asioista. Sekä Tukkutorin että Hankintakeskuksen osalta käsittelyssä ovat päättyneen vuoden tilinpäätösasiat, edellisen osalta myös toimintakertomus. Rakentamispalvelu puolestaan esittelee lautakunnalle tätä vuotta koskevan toimintasuunnitelmansa ja tulosbudjettinsa.

Varsinainen päivän piristys on ohjelmassa listalla viimeisenä: pääsemme antamaan lausunnon hankintamenettelyyn liittyvän valituksen johdosta. Valitus liittyy kaupungin jäte- ja pyykkisäkkien (sic) hankinnan kilpailutukseen, jossa on todettu tapahtuneen menettelytapavirheitä. Se, että näin puhtaan teknisen hankinnan johdosta päästään vielä riitelemään, kertoo valitettavasti siitä, että edellisessä lautakunnassa esillä olleiden valtuustoaloitteiden huoli riittävästä hankintaosaamisesta ei ehkä - monen vuoden harjoittelun jälkeenkään - ole aivan perusteeton. Toisaalta voi tietenkin kysyä, onko hankintojen juridiikasta itsestään kenties tehty niin vaikeaa, että asiantuntijoillekin täytyy virheitä pakostakin sattua.

Teknisen palvelun lautakunta 12.2.

Torstaina 12.2. oli ohjelmassa toinen teknisen lautakunnan kokous – toinen niin minulle, jonka kaupunginvaltuusto tammikuussa valitsi lautakunnan varsinaiseksi jäseneksi, kuin koko lautakunnallekin, joka aloitti olemassaolonsa vasta vuodenvaihteessa.

Teknisen palvelun lautakunta on vanhan liikepalvelulautakunnan perillinen. Liikepalvelun toimiala pieneni vuodenvaihteessa, kun uusien säännösten mukaan Helsingin liikelaitokset kuten Palmia saivat kaikki omat johtokuntansa. Lisää päätettävää puolestaan tuli sitten rakennuspuolelta, jossa rakennusvirasto jaettiin oikeaoppisesti tilaaja- ja tuottajaorganisaatioiksi. Tilaajana jatkaa entinen rakennusvirasto, mutta tuotanto ja siten myös valtaosa työntekijöistä siirtyi uuteen rakentamispalveluna tunnettavaan virastoon, joka nyt on muun muassa kaupungin katujen ja puistojen käytännön hoitaja. Toki monissa tapauksissa myös rakentamispalvelu ostaa töitä alihankintana, lähinnä yksityisiltä.

Rakentamispalvelun ohella lautakuntamme alaisuudessa toimii kaksi pienempää yksikköä. Hankintakeskus on kaikkia kaupungin yksiköitä palvelemaan perustettu yksikkö, jonka tehtävänä on hoitaa keskitetysti hankinta- ja kilpailutustoimintoja ja tarjota tukea hankinnoissa. Tukkutori puolestaan on helsinkiläinen erikoisuus: kaupunki ylläpitää vanhan teollisuuskorttelin alueella Hermannissa tiloja elintarvikealan yritystoimintaa varten: kotinsa ovat sieltä löytäneet niin kukka- kuin kalakauppiaatkin, ja samalla pidetään huoli siitä, että haastava, historiallisesti arvokas rakennuskanta pysyy hyötykäytössä.

Itse siirryin teknisten palveluiden alalle tarkastuslautakunnasta, jonka varajäsenenä olen toiminut puolitoista kautta – minut valittiin aikanaan kyseiselle paikalle vuonna 2003, sittemmin edesmenneen Kalle Räisäsen jättäydyttyä pois tehtävästä. Kerberoksen lailla kaikkea kaupungissa tapahtuvaa valvovassa tarkastuslautakunnassa seurattaviini kysymyksiin kuului lukuisia nyttemmin teknisen palvelun lautakunnalle kuuluvia asioita, joten otin mielelläni vastaan mahdollisuuden päästä aivan oikeasti vaikuttamaan näihin, ei vain kommentoimaan jälkikäteen.

Lautakunnan kahdessa ensimmäisessä kokouksessa päätettävänä on ollut lähinnä rutiiniluontoisia asioita. Vuoden alusta toimintansa käynnistänyt rakentamispalvelu järjestää toimintojaan kuntoon uuden tarmokkaan toimitusjohtajan luotsaamana, ja jatkossa päässemmekin tutustumaan muun muassa uuden yksikön strategisiin linjauksiin ja ottamaan kantaa uusien tilojen sijoittumiseen. Toistaiseksi päätimme tällä kertaa vain julistaa haettavaksi rakentamispalvelun talouspäällikön viran.

Hankintakeskuksen puolella taas oli esillä lausuntojen antaminen kolmeen kaupunginvaltuuston hyväksymään toivomusponteen, jotka koskivat kaupungin toteuttamaa tavara- ja palveluhankintojen kilpailuttamista, sen osaamista ja siinä ajoittain esiintyviä ongelmia. Useissa puheenvuoroissahan on viime aikoina mainittu kuntien kilpailutuksissa esiintyneet puutteet, jotka ovat saattaneet joskus johtaa kuntalaisten kannalta aavistamattomiin lopputuloksiin. Ponsissa puututtiinkin tärkeisiin asioihin, mutta saatoimme todeta, että ainakin hankintakeskus näyttää hoitaneen leiviskänsä sikäli hyvin, että sen virastoille antamiin ohjeistuksiin oli toivotunkaltaiset muutokset paljolti jo tehty.

Tämä ei toki tarkoita, etteikö hankinta-asioissa edelleen olisi parantamisen varaa. Erityisesti esiintyneitä ongelmia on varmasti syytä seurata, kuten yhdessä ponsista toivottiinkin: tällöin päättäjillä on mahdollisuus tehdä ratkaisuja eri palveluntuotantotapojen välillä objektiiviseen tietoon perustuen ja myös oppia tehdyistä virheistä. Vaikka juuri näissä kysymyksissä ehkä eniten onkin viime vuosina nähty hurmahenkisiä, pelkkään ideologiaan pohjautuvia ratkaisuja erityisesti kokoomuksen taholta, olisi voitava mahdollisimman kiihkottomasti katsoa, millä tavalla milläkin alalla helsinkiläisten etu parhaiten toteutuu.

Perunasäkkejä ja ketsuppipulloja

Ennen vuodenvaihdetta (27.12.) toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen kirjoitti kolumnissaan "Perunasäkit pois verkkokeskustelusta" Helsingin Sanomissa Internetin keskustelupalstoilla käytävän keskustelun luonteesta ja nimettömänä esiintymisen vaikutuksista. Vaikka kolumnissa ei varsinaisesti päädytty vaatimaan, kuten taannoin Julkisen sanan neuvoston edusmies teki, anonyymin verkkokeskustelun rajoittamista, Heikkinen oli kuitenkin selkeästi kriittinen nimetöntä kirjoittelua kohtaan.

Suorastaan herkullinen oli ainakin itselleni ja varmasti monille muillekin keskustelupalstoja seuranneelle Heikkisen kuvaus reaalimaailmaan siirretystä nettikeskustelusta: muutama ihminen kokoontuu perunasäkit päässä torille solvaamaan toisiaan ja käymään eipäs-juupas-tasoista debattia. Ei voi kuin olla toimittajan kanssa samaa mieltä siitä, että moinen joukko päätyisi varsin nopeasti valkotakkisten huostaan.

Kolumni sai luonnollisestikin aikaan vilkkaan verkkokeskustelun, jopa sangen tasokkaan sellaisen, lukuunottamatta niitä muutamia pakollisia kommentteja, joiden mukaan Heikkisen kolumni oli tietenkin kavala eliitin salajuoni maahanmuuttokriittisten mielipiteiden tukahduttamiseksi. Anonymiteetin puolesta esitettiin siinä varsin painavia argumentteja: ehkä tärkeimpänä se, että osa ihmisistä haluaa vilpittömistä syistä osallistua keskusteluun, mutta ei halua, että heidän kirjoituksensa olisivat mahdollisesti pitkänkin ajan kuluttua työhönottajien, työkaverien yms. luettavissa. Tämähän ei ole ongelma torikeskustelussa, jossa esitettyjä mielipiteitä ei juuri ole tapana tallentaa.

Heikkinen oli mielestäni kuitenkin oikeassa laajemmassa mielessä kuin pelkkää nimettömyyttä koskien: nettikeskustelupalstoja, jopa niitä tasokkaimpiakin (kuten esimerkiksi Suomessa juuri hs.fi) täyttää uskomaton määrä täyttä roskaa, ja ihmisten käyttäytyminen toisiaan kohtaan on palstoilla todella ala-arvoista. Henkilö, joka esimerkiksi säännöllisesti vastaisi kadulla tietä kysyvälle "kato googlesta v*n noob" olisi todennäköisesti vakavassa vaarassa saada ennen pitkää turpiinsa. Ehkä vielä nimettömyyttä enemmän, näin uskon, nettikeskusteluissa vaikuttaakin reaalisen kohtaamisen puute: valokaapelin yli on paljon helpompaa sanoa mitä sattuu kuin jos keskustelukumppani seisoo nenän edessä.

Myös toinen ilmiö vaikuttanee asiaan. Pia Viitanen (siteeraan nyt muistinvaraisesti) lienee jossakin vaiheessa verrannut suomalaisia palautteenantajina ketsuppipulloon: ensin saa ravistaa ja puristaa eikä mitään tule ulos, kunnes lopulta lautaselle ja pöytäliinalle lörähtää puoli pullollista. Tämän olen usein havainnut todeksi paitsi politiikassa, myös aivan tavallisessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä: kriittisen palautteen antamista väistellään, kunnes kiukku kasvaa ylitsevuotavaksi, ja sitten annetaan tulla tuutin täydeltä - ja, mikä tärkeintä, tässä vaiheessa ei useinkaan enää ole juuri väliä sillä, miten palautteeseen reagoidaan, vaan se, että ylipäänsä "sainpas sanotuksi". Poliittiselle toimijalle, joka aidosti toivoo kansalaisten palautetta, tällaiset tilanteet ovat ikäviä, samoin kelle tahansa asiakaspalvelijalle, joka varmasti mieluummin ottaisi vastaan asiallisia kehittämisehdotuksia jo ennen tuota "Minun maljani on ylitsevuotavainen" -vaihetta.

Nettikeskusteluihin tämä tietenkin liittyy siten, että puheenvuoroja lukiessa tulee useinkin tunne, että kirjoittaja ei aidosti tavoittelekaan myötämielisyyttä esittelemälleen kannalle: hän vain haluaa "päästä sanomaan", purkautumaan. Sama ilmiö näkyy tietenkin vielä enemmän sanomalehtien tekstiviestipalstoilla ja vastaavissa medioissa. On tietenkin hienoa, että ihmiset pääsevät näin keventämään mieltään, mutta mitään todellista vaikuttavuutta tällaisella henkisellä itsetyydytyksellä valitettavasti harvoin on.

Ihmisillä on luonnollisesti lain rajoissa oikeus kirjoittaa mitä haluavat, enkä ihan ensi hätään lähtisi anonymiteettiäkään rajoittamaan. On kuitenkin sääli, jos niin loistavan demokraattinen media kuin Internet taantuu roskatunkioksi sen sijaan, että se palvelisi yhteiskunnan kehittämistä. Kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan tarvitaan lisää, myös virtuaalitodellisuudessa.