torstai 18. helmikuuta 2010

Ehdolle puoluekokoukseen

Puolueosastoni Tapanilan Työväenyhdistys on kunnioittanut minua asettamalla minut ehdolle edustajaksi SDP:n toukokuiseen puoluekokoukseen Joensuussa. Edellisessä, Hämeenlinnan kokouksessa vajaat kaksi vuotta sitten, puoluekokouksen roolia vahvistettiin lyhentämällä kokousten välinen aika kahteen vuoteen ja kasvattamalla edustajamäärää: siten kyseessä on entistäkin painavampi foorumi vaikuttaa puolueen suuntaan.

Aloittaen alusta: olen siis Antti Hytti, ikää kolmekymmentä, kotoisin Lahdesta mutta asunut Helsingissä jo toistakymmentä vuotta. Työkseni teen ennaltaehkäisevää päihdetyötä Elämäntapaliiton palveluksessa. Työhakemuksen tapaan voisin todeta, että suhteellisen nuoresta iästäni huolimatta olen varsin kokenut järjestötoimija sosialidemokraattisessa liikkeessä: muun muassa 2003-2005 toimin Demarinuorten pääsihteerinä, nykyään olen Tapanilan Työväenyhdistyksen puheenjohtaja ja Helsingin demarien piirihallituksen jäsen. Helsingin kunnallispolitiikassa olen toiminut vuodesta 2003 alkaen, ensin tarkastuslautakunnan varajäsenenä, nyttemmin jäsenenä teknisen palvelun lautakunnassa.

Mitä puoluekokouksessa sitten haluaisin saada aikaan? Taannoin koetin pelkistää tavoitteeni, tai ehkä paremminkin lähestymistapani politiikkaan, seuraavasti: tieto – edistys – liikkeen yhtenäisyys.

1) Tieto

Päätöksenteon tulee perustua tietoon ja järjen käyttöön. Tämä ei tarkoita kyynistä aatteettomuutta, päinvastoin: uskon, että parhaat aatteet kuten juuri sosialidemokratia ovat myös niitä kaikkein järkevimpiä. Haasteet, joita politiikka kohtaa – paraatiesimerkkinä nykyään ilmastonmuutos, oman työni kannalta merkittävänä taas päihdepolitiikka – ovat kuitenkin niin monitahoisia, että ilman tukevaan tietoon perustuvaa otetta ei aate kykene realisoitumaan käytännöksi.

Politiikan ja median nykyinen kuumeisen kiireinen todellisuus ei aina suosi järjen käyttöä, vaan liian usein kovimmin huutava saa suurimman huomion. Siksi on erityisen tärkeää, että puolueessamme hoidetaan poliittinen valmistelu ja ohjelmatyö edelleen perusteellisesti ja laadukkaasti: paitsi että mediajulkisuuteen huutamista helpottaa se, että tietää mitä huutaa, vaativat myös yhteiskunnan haasteet enemmän kuin koskaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa, ei vain hyvältä kuulostavia yksittäisratkaisuja.

2) Edistys

Puolueen järjestöllistä uudistustyötä on jatkettava. Edellisessä puoluekokouksessa päästiin hyvään alkuun, mutta vielä on työtä tehtävänä, erityisesti, mitä tulee yksittäisen puolueen jäsenen vaikutusmahdollisuuksiin. Poliittiseen liikkeeseen liitytään vaikuttamaan, ja siihen on oltava aito kanava. Tämä koskee niin puolueen työryhmätoimintaan osallistumista kuin puolueosastoissa tehtävää paikallispolitiikkaa. Liian monimutkainen järjestörakenne muuttuu helposti itsetarkoitukselliseksi ja hukuttaa jäsenen äänen yhdistysten ja rakenteiden sokkeloon.

SDP:n on oltava edistyksellinen paitsi sisäisesti, myös linjauksissaan. Ilman edistystä ei ole toivoa paremmasta tulevaisuudesta, ja ilman toivoa ei ole voimaa saada aikaan muutoksia yhteiskunnassa.

3) Liikkeen yhtenäisyys

Ne uudistumisen askeleet, joita Hämeenlinnan puoluekokouksessa otettiin, olivat välttämättömiä. Valitettavasti ne kuitenkin herättivät liian monissa puolueen kokeneissa jäsenissä tunteen, että heitä ei enää tarvita ja että on aika vetäytyä toiminnasta. Tämä on heikentänyt puoluetta. SDP tarvitsee kaikkia jäseniään, jokaisen ainutlaatuista kokemusta, jokaisen osaamista ja taitoja. Haluan työskennellä sellaisen SDP:n puolesta, jossa toimimisen kaikki voivat kokea mielekkääksi ja palkitsevaksi.

Kuten kaikissa terveissä poliittisissa liikkeissä, myös SDP:ssä on joistakin poliittisista kysymyksistä eri toimijoilla erilaisia mielipiteitä. Tämä ei ole uhka eikä ongelma. Ongelma syntyy, jos lakkaamme kunnioittamasta muiden toimijoiden mielipiteitä – joko niin, että alamme luokitella puoluetovereitamme ”harhaoppisiin” ja ”oikeaoppisiin”, tai että vihassamme erimielisiä kohtaan unohdamme puolueen edun. Mielipidettä ja sen esittäjää voi kunnioittaa sosialidemokraattina, vaikkei olisikaan samaa mieltä.

Hyvää, molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuvaa suhdetta SDP:n ja ammattiyhdistysliikkeen välillä on edelleen pidettävä yllä. Tässä asiassa ulkopuoliset ovat kaikkein kärkkäimpiä neuvomaan meitä siinä, mitä on tehtävä ja mitä jätettävä tekemättä. Itse onneksi tiedämme paremmin.