maanantai 8. maaliskuuta 2010

Kasvisruuasta ja poliittisesta keskustelusta

Viime päivinä on keskustelu Helsingin koulujen kasvisruokapäivästä herättänyt suurta huomiota. Kun kaupunginvaltuusto pääsi ottamaan asiaan kantaa, muodostui käyty debatti niin värikkääksi, että keskustelun tallenteesta tuli jonkinmoinen nettihittikin. Tästä ovat sitten eri tahot tehneet omia johtopäätöksiään: näin muun muassa Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kolumnisti Anu Silfverberg, joka piti tapahtunutta huonona vitsinä ja selkeästi - jos uskaltaudun tulkitsemaan ao. kolumnia - ahdistui poliittisen järjestelmän tilasta.

Tulevaisuudessa voi hyvin olla, että kasvisten osuus itse kunkin ruokavaliosta tulee lisääntymään, ei ehkä niinkään ruuan aiheuttaman hiilijalanjäljen takia vaan yksinkertaisesti siksi, että maapallon ruuantuotantokyky ei välttämättä veny enää kovin paljon suurempaan tehokkuuteen - ja, tunnetusti, kasviksia syömällä ravintoaineet tulevat tehokkaammin käytetyiksi kuin kierrättämällä ne lehmän tai sian kautta. Siltikin on vaikea välttyä vaikutelmalta, että Helsingin vihreät tarvitsivat jotakin näkyvää ja ydinkannattajakuntaansa vetoavaa temppua peittelemään Pajusen leikkauslistan heille tuomia imagotappioita, ja tähän tarkoitukseen keksittiin sitten tämä kasvisruokapäiväaloite.

Joka tapauksessa kasvisruokakeskustelu oli yksi oire lisää nykypolitiikan ilmiöstä, jossa tietyt voimakkaita mielipiteitä nostattavat kysymykset nousevat esille paljon näkyvämmin kuin politiikan perinteinen peruskaura, talous, työllisyys, koulutus jne. Tällaisina pidän kasvisruuan ohella vaikkapa maahanmuuttoa, ydinvoimaa, seksuaalivähemmistöjä ja yhdysvaltalaisittain aborttia. Yhteistä näille on, että kysymys on itse asiassa identiteeteistä: vaikkapa kielteinen kanta ydinvoimaan symboloi monille kannattajilleen paljon enemmän kuin pelkkää energiaratkaisua - suorastaan tietynlaista maailmankatsomusta.

On tietenkin hyvä, että politiikan kuivahkolle asialistalle nousee myös tällaisia laajasti kiinnostavia ja arvokeskusteluun kannustavia kysymyksiä. Hyvin voimakkaita mielipiteitä herättävissä asetelmissa on kuitenkin se suuri ongelma, että kun keskustelu pelkistyy kyllä/ei -inttämiseksi, ei rakentava ja käytännöllinen lähestymistapa enää ole mahdollinen. Ydinvoimaesimerkkiä jatkaakseni, riippumatta nyt tehtävien energiaratkaisujen peruslinjoista, meidän olisi joka tapauksessa pohdittava tulevaisuuden energianlähteitä, olemassaolevien voimaloiden jätteen loppusijoitusta, ympäristöystävällisempiä uraaninlouhintamenetelmiä ja muita vastaavia. Voimakkaasti polarisoituneessa ilmapiirissä kuitenkin keskustelunavaus tällaisista yksityiskohdista tulkitaan usein kummankin laidan toimesta "väärää" mielipidettä edustaviksi, ja keskustelunavaaja saa loat niskaansa molemmilta suunnilta.

Siksi olisi tärkeää, että mieltäkiihottavien kasvisruokakeskustelujen ohella jaksaisimme keskittyä myös siihen vanhaan kunnon politiikkaan, vaikkapa nyt Helsingin kaupungin palveluverkkoon. Näin ovat päättäjät toki enimmältään tehneetkin: tältä osin Silfverbergin kolumnissaan ilmaisema pelko siitä, että politiikka olisi kokonaisuudessaan kasvisruokakeskustelun kaltaista, on varmasti aiheeton. Poliitikotkin kuitenkin ovat vain ihmisiä, joten on vain luonnollista, että myös he toisinaan innostuvat samoista aiheista jotka kansaa yleensäkin innostavat - kasvisruoka mukaanlukien.

Ei kommentteja: