Palkollisen puheenvuoro

Arja Alhon haastatteluun perustuvassa Jarmo Huhtasen artikkelissa HS:ssa 13.3. Alho esittää voimakasta kritiikkiä Helsingin demarien toimintaa kohtaan.

Kokonaisuutena haastattelu antoi valitettavasti vaikutelman, että Alho haluaa nähdä ongelmia sielläkin, missä niitä ei tosiasiassa ole. Tällaisena väitteenä pidin muun muassa näkemystä SDP:n viimekertaisista helsinkiläisistä kunnallisvaaliehdokkaista ”palkollisina” ja ”ostettuina” nuorina. Alho on toki oikealla asialla vaatiessaan, että nuorten ehdokkaitten poliittisen aatteen tulisi lähteä sydämestä, mutta nyt hän samalla vihjaa, että viime aikoina näin ei ole ollut laita.

Lyhyt katsaus vuoden 2008 nuoriin demariehdokkaisiin Helsingissä kertoo seuraavaa. SDP:n listoilla 30-vuotiaita tai sitä nuorempia oli kaiken kaikkiaan 36. Näistä Alhon mainitsemia ”jotain eduskunta-avustajia” oli tasan yksi. Näiden lisäksi puolueen tai sitä lähellä olevien järjestöjen kuten Demarinuorten palkkalistoilla olevia oli tietääkseni kolme. Jäljellä olevan joukon kokoonpano oli seuraava: kahdeksan opiskelijaa, kolme viestintäalan työntekijää, kaksi opettajaa, kaksi sairaanhoitajaa, jaostosihteeri, asiakkuuspäällikkö, tulkki, kehitysvammaisten ohjaaja, puuseppä, lähihoitaja, croupier, Kelan suunnittelija, säveltäjä ja vartija sekä seitsemän juuri Alhon peräänkuuluttamien eri kansalaisjärjestöjen työntekijää. Toisin sanoen Alho arvostelee tuntematta tosiasioita.

Loukkaavimpana Alhon arvostelussa pidän kuitenkin sitä, että hän katsoo voivansa arvioida sitä, kuka on parempi sosialidemokraatti kuin joku toinen. Erityisen ikävältä tämä tuntuu niiden kaikkein nuorimpien ehdokkaitten näkökulmasta, jotka lähtivät elämänsä ensimmäisiin julkisiin vaaleihin suurella innolla ja varmasti – uskallan monet heistä henkilökohtaisesti tuntien sanoa – täydestä sydämestä. Heidän aatteensa Alho on nyt kevyellä kädenheilautuksella kuitannut päälle liimatuksi. Mielestäni anteeksipyyntö ei olisi pahitteeksi.